Lapsikuvaus- | Muotokuvaus- | Valmistujaiskuvaus miljöössä 135 €
Hintaan sisältyy noin 1 tunti kuvausta ja 10-15 kpl valmista täysikokoista digikuvaa.
Kuvat yksilöidyillä tunnuksilla suoraan nettigalleriasta.
Henkilökuvaukset ovat mukava tapa taltioida mieluinen muisto itselle esimerkiksi valmistumisesta, ripille pääsystä tai muuten vain muisto tietystä tilanteesta. Olen valmis hakemaan jokaisesta kuvattavasta hänen parhaat puolensa esiin ja ikuistamaan ne kuvaruudulle. Saat minulta viimeistellyt kuvat, jotka koskettavat ja kestävät aikaa. Käsittelen kaikki toimittamani valokuvat yksitellen valmiiksi kuviksi.
Kuvaukset voidaan järjestää teille mieluisassa miljöössä tai liikkuvan kaluston ansiosta valittuun paikkaan kasatussa studiossa. Henkilökuvaukseen on hyvä varata aikaa vähintään tunti, jotta kokonaisuudesta saadaan monipuolinen.
Teen myös yrityksille henkilöstökuvia ja kuvituskuvia esim nettisivuille käytettäväksi. Henkilöstökuvaukset voidaan toteuttaa vaikka yrityksenne tiloissa. Ota yhteyttä ja mietitään yrityksellenne tarvitsemanne kuvaus.
Valokuvaan henkilökuvauksia Saarijärvellä ja lähialuella, mutta sopimuksen mukaan kuvauksia voidaan toteuttaa muuallakin. Ota rohkesti yhteyttä, tehdään yhdessä upeita kuvia.